Opastuskierrokset


Kuva: Anne Isokuortti

Hyvinkäällä on luotu matkailun á la cartea, kattausta, hyviä ja mielenkiintoisia tapahtumia sekä herkuttelua kulttuuri- ja luontomaustein. Tämän innoittamina Hyvinkään Matkailuoppaat ovat luoneet oman tarjoilunsa, josta pääsette nauttimaan.

Opastettu kierros on myös ikimuistoinen ja persoonallinen lahja. Räätälöimme mielellämme opastuksen juuri toiveidenne mukaan!

Oppaamme Risto Nihtilän ajatuksia siitä, minne hän Hyvinkäällä veisi vieraan:

Olen ollut laillistettu matkaopas Hyvinkäällä yli 30 vuotta. Muutaman opastuksen olen tehnyt. Jos minulta kysyttäisiin, minne veisin Hyvinkäälle ensimmäistä kertaa tulleen vieraan, esittäisin heti vastakysymyksen vaikka aamukahvilla Asemaravintolassa. Siinä Aamupostia tarkastellen katselisimme vieraan kanssa mahdollisuuksia ja kyselisin, mikä häntä täällä kiinnostaa.
Käytettävissä olevalla ajalla, säällä ja kulkuneuvolla voi olla vaikutusta kohteiden valinnassa. Kaupungin voisi jakaa ympyröihin kuin Haminan. Pienimpään ympyrään sisällyttäisin aseman lähellä rautatien ylittävät sillat ja näkymät niillä. Kahden tunnin kävelyn aikana ehtisimme tutustua paikkakunnan historiaan ja nykytapahtumiin sekä moniin täällä eläneiden ja elävien ihmisten urotöihin.

Isompaan ympyrään siirryttyämme tekisin matkaa jo autolla tai ainakin polkupyörillä. Nyt ehtisimme Vaiveronkatua pitkin Sveitsin puistoon muistelemaan menneitä, päivittelemään tämänpäiväisiä ja ennustamaan tulevia. Matka jatkuisi vastapäivään kohti Koneen teollisuusaluetta. Katseet korkealla katselisimme eteenpäin ja ylöspäin pyrkivien yritysten saavutuksia. Viereinen yrityskin paisuu kuin pullataikina.

Kirjavantolpan kohdalla katsoisimme kirkon ulkoa ja Suomen Rautatiemuseon sisältä. Kyllä katsomista ja junajuttuja riittäisi vaikka toisille jakaa. Vanhan kirkon, Hämeensillan ja ravintola Hopealyhdyn ohi ehtisimme Taidemuseolle, omenapuukujan kautta kirjastolle ja sieltä villatehtaan muuntumisihmeitä ylistäen Hyvinkään kirkonmäelle. Nyt olisi jo aika siirtyä seurakunnan pitopalveluun lounaalle ja päättää esittely viereiseen suureen ostoskeskukseen.

Kokopäiväisen pitemmän oppimäärän mukaisen kyläkierroksen myötä kävisimme vieraan kanssa katsomassa Parantolan, Pihkalan, konepajan, lentokentän ja jatkaisimme Ridasjärven, Kaidanpään ampumaradan ja Koskenmaan kartanon kautta Kaukasiin. Palopurolla olisi tarjolla brunssia, luomua tai läskisoosia ennen siirtymistä asuntomessualueen kautta Hyvinkäänkylään Humalaan ja Krapulaan ja sieltä Vantaan vartta pariksi tunniksi Kytäjälle. Paluumatkalla kertoisin Hopeavuoresta. Katsoisimme Kuumolaa, siirtolapuutarhaa ja Hyyppärää.